Maria (is) Strong

Miten tieni vei ortodoksiseen kirkkoon

sunnuntai 21. tammikuuta 2018
Ortodoksinen kirkko oli ollut mielessäni aina jotenkin mystisenä ja suljettuna paikkana, josta ainoastaan tiesin fyysisen sijainnin kotikaupungissani. Syy, miksi edes mietin sinne menemistä oli oman "sieluni hätä". Se oli aukko, jota olin yrittänyt täyttää kaikella muulla uskon sijasta ja se edelleen kumisi tyhjää. Ja jotenkin se usko ilman kirkkoa tuntui valtamerellä pikkupaatilla ajelehtimiselta. Syy, miksi aloin miettiä ortodoksiseen kirkkoon tutustumiseen oli löytää kirkko, joka ei ole muuttunut ja ei muutu tämän maailman oikkujen mukaan. Aiemman ortodoksista kirkkoa käsittelevän postaukseni voit lukea täältä.

Koulun uskonnontunneilta ei juurikaan ollut jäänyt mitään mieleen ortodoksisesta kirkosta ja googletin jotain perustietoa siitä ennen kuin menin ensimmäisen kerran kirkkoon vuoden 2015 alussa: Ikonien suuteleminen ja kunnioittaminen. Neitsyt Marian huomattavasti suurempi esilläolo kuin protestanttisissa kirkoissa. Katumuksen sakramentti ja runsaasti vieraalta kuulostavia sanoja, joita en aiemmin kuullut. Se mystisyys lisääntyi entisestään.


Muistan vielä hyvin kun astuin tammikuun kylmästä hämyiseen kirkkoon illan palvelukseen. Olo oli varsin jännittynyt. Netti oli osannut kertoa monista ortodoksien tavoista ja kirkkokäyttäytymisestä, mutta niiden kokeminen sai aikaan jännityksesta hikoavat kämmenet ja möyrivän mahan. Kuiskasin edessäni kirkkoon tuleelle naiselle, että olen ensimmäistä kertaa täällä ja en tiedä, mitä minun pitäisi tehdä. Nainen neuvoi istuutumaan kirkossa vasemmalle puolelle, siirtymään keskelle kun pappi liikkui kirkkosalilssa suitsuastian kanssa ja ehtoopalveluksen alkaessa nousin muiden mukana seisaalleen ja seurasin, kuinka muut tekivät ristinmerkkiä ja kumarsivat. Kokeilin itsekin, mutta se tuntui silloin jotenkin teeskentelyltä. Enhän minä ole ortodoksi. VIELÄ.

Jokin kuitenkin kirkossa veti puoleensa ensimmäisestä tilaisuudesta lähtien. Ehkä se oli tuota ehtoopalvelusta ennen ollut tapaaminen papin kanssa, joka hyvin lyhyessä keskustelutuokiossa toi esiin monia asioita, joita huomasin kaipaavani. Ehkä se oli palvelus, jonka tunsi kaikin aisten: kauniit ikonit, tuohuskynttilöiden liekkien hento lepatus, suisutussavun tuoksu, laulava rukous ja fyysinen osallistuminen rukoukseen. Ehkä se oli palveluksen jälkeen ollut opetus kirkosta. Ehkä se oli kirkon muuttumattomuus tässä koko ajan muuttuvassa maailmassa. Kaikki tuo sai minut palaamaan kirkkoon sunnuntaina liturgiaan (jumalanpalvelukseen) ja seuraavalla viikolla ehtoopalvelukseen ja katekumeeni opetukseen. Tiesin ja tunsin sen sisimmässäni, että tämä oli minun paikkani. 

Liityin kirkkoon sen vuoden palmusunnuntaita edeltävänä Lasaruksen lauantaina. Kirkkoon liittymisen jälkeen pääsin osallistumaan ehtoolliselle. Se oli todellinen juhlan tuntu. Tuosta tulee tänä vuonna kuluneeksi kolme vuotta. Kirkko oman vajavaisen uskoni tukipilarina on ollut tärkeä asia varsinkin nyt sairastumiseni aikana, mutta myös muutenkin elämässä. 


On vielä paljon asioita, joita en ole ortodoksisesta kirkosta kokonaan elänyt/ omaksunut. Juhlia on paljon, ja ortodoksisen kalenterin seuraaminen todella rikastuttaa elämää. Onnun paastoamisessa, mikä sekin on muistutus heikosta ihmisluonteesta ja vajavaisuudesta. Elämä sinänsä jo on matka ja niin on uskonelämä, jossa olen vieläkin hyvin alussa. Ehkä kauneimpia ja lohdullisia lausahduksia itselleni ortodoksisuudesta on, kuinka ortodoksinen askeesi on hengellistä psykiatriaa (lue lisää täältä) ja kuinka kirkko on hengellinen sairaala (lue lisää täältä). Niissä jotenkin huokuu lämpö ja Jumalan armo.

Miten ortodoksisuus näkyy elämässäni muuten kuin kirkon elämään osallistumisessa? Kotona on ikoneja ja pieni kotialttari. Sen luona, ikonien edessä rukoilen (rukoilen muulloinkin, se ei ole "kahlittu" asiaksi, joka tehdään vain ikonin edessä). Kannan kaulassa ns.kolmen poikittaisen puun ristiä eli slaavilaista ristiä. Pyrin käymään ehtoollisella säännollisesti. Myös katumuksen sakramenttiin osallistuminen eli rippi kuuluu ortodoksin elämään. Kuten moni muu kristitty, pyrin toteuttamaan kristillistä vakaumustani kaikissa arkisissa toimissani. Tähän viimeisen kohtaan moni usein älähtää: muka kristitty ja tekee sitä sekä tätä. Kristitty ei ole virheetön ihminen. Kukaan meistä ei ole. 

Jos ortodoksisessa kirkossa käynti kiinnostaa, niin ei välttämättä  kannata minun tavoin etsiä netistä tietoa ja tulla jokseenkin jännityksen sekaisia tuntein kirkkoon ensimmäistä kertaa. Pidä vain kaikki aistit auki. Kaikki muu tulee aikanaan. Jos kuitenkin haluat lisää tietoa, niin kannattaa ottaa yhteyttä oman paikkakunnan seurakunnan pappiin ja lisää voit esimerkiksi lukea ortodoksisesta kirkosta  erinomaisesta tietopankista TÄÄLTÄ.

Pikavisiitti päivystyksessä, pääkipu ja pipo

lauantai 20. tammikuuta 2018
Toissapäivänä jalat tuntuivat kirjoittavan taas irti toimintasopimustaan ja väsymys vain voimistui. Oireet olivat koko ajan pahentuneen sitten maanantain. Soitin neurologian polille. Nykyinen ms-lääkitys ja JC-virus positiivisuuteni on riskinä vakavaan aivotulehdukseen. Itsellä se riski on hyvin, hyvin pieni, mutta on kuitenkin olemassa. Sen takia ohjeena oli käydä näytillä päivystävällä neurologilla. Tuttu tavaroiden pakkaaminen laukkuun ja päivystykseen istumaan useaksi tunniksi. 

Ei tämä sitä tulehdusta ole (niin kuin arvelinkin) ja kuten itsekin ajattelin, ei oireet ole niin pahat, että kortisonilla niitä lähdettäisiin hoitamaan. Ohjeena oli ottaa rauhallisesti. Levähtää. Keskustelimme myös lyhyesti töihinpaluusta. Miltä se tuntuu? No, itse odotan jo aika kovasti, että pääsee töihin. Töihinpaluu alkaa kolmen kuukauden työkokeilulla (tästä aiheesta lisää). Epäilen kovasti, että en pystyn enää viiden päivän työviikkoon. Vaikka kotona hyvinä päivinä - joita viime kuukausina on ollut melkein joka päivä- jaksankin touhuta, on ne hidastempoisia ja tasoitettu tauoilla. Kotona myös ärsykkeiden määrä on hyvin vähäinen. Huomaan väsähtäväni hyvin nopeasti jos ihmisiä on omaa kotiväkeä enemmän. 

Jalkojen tilanteen lisäksi eilen iltapäivällä iski pahin migreenikohtaus, mikä minulla on ollut yli vuoteen. Eilen aamulla olin itkuinen. En ole ajatellut stressaavani, mutta alkuviikosta saakka mielessä on pyörinyt huoli ja ehkä se on nyt vaikuttanut ms-oireisiin ja omalta osaltaan myös migreenikohtaukseen. Miten kroppa voikaan noin herkästi reagoida pieneenkin stressinaiheeseen???
Eilisilta meni migreenilääkkeestä huolimatta oksennellen ja nukkuen. Tänään jalat ovat vetkulia ja aamu/päivä mennyt pääkivussa. 

Mutta, jotain naurun aihetta onneksi löytyy jokaiseen päivää. Elämää ei saisi muutenkaan ottaa liian vakavasti. Ulkona on pakkanen ja meidän englanninkääpiöterrieri alkaa tutista kylmästä jo syksyn koleassa ilmassa, koska rodulla ei ole lämmittävää pohjavillaa (ja minustahan on aivan ihanaa kun saa perheen pienimmälle hankkia eri säihin takkeja). Aamulenkille daddyn kanssa hauvalle laitettiin alle fleecetakki, päälle karvaloimi, jalkoihin tossut ja päähän pipo. Koiran ilme ennen lenkille lähtöä sai suupielet nousemaan meillä korviin. Kai sessu osaa jo aavistaa, että paljon vaatteita päällä tarkoittaa todella kylmää säätä. Tai ehkä sen miehisyys ei kestä vaaleansinistä pipoa... 😃



Saako mennä siitä, missä aita on matalin?

tiistai 16. tammikuuta 2018
Eilen tuli uupelo. Kamala uupumus, josta ei meinaa tänäänkään päästä eroon. Ensin harmitti, mutta sitten totesin, että tänään on tällainen päivä. Mennään sen mukaan ja siinä se. Ei ole huono omatunto vaikka olen maannut valtaosan molemmista päivistä peiton alla. Olisin pystynyt olemaan ylhäällä hammasta purren, mutta en ollut. Kroppa vaatii lepoa ja sen se saa.

En tiedä johtuuko tämä viime viikkoisesta ms-lääkeinfuusiosta. Aiemmasta kahdesta uupumus on tullut infuusiota seuraavina päivinä. Toisaalta en edes välitä pohtia. Mennään nyt näillä ja jos ei ala helpottamaan lähipäivinä niin täytynee ottaa yhteyttä minua hoitavaan tahoon.

Minulla on taas monta pikkuprojektia, jotka olen laittanut suosiolla jäihin. Siinäpähän olkoot. Elämä on aika valmis jos sellaisenaan. Kaikki muu on pinnan kiilotusta. Olohuoneen seinää varten ostin maalin jo viime viikolla. Tyydyn ihailemaan nyt vain värikortin kanssa, miltä seinä näyttää saatuaan uuden värin. Eiköhän armas miekkoseni ala maalata tällä viikolla seinää jos itse en jaksa. Eikö ole muuten melko mahtava mustelma kämmenselässä kanyylista? Tuntuu, että mustelmia tulee koko ajan entistä herkemmin. Ja siitäkään en kumma kyllä huolestu. 


On oikeastaan varsin ilahduttavaa huomata, että ajattelumalleihini on pikkuhiljaa tullut muutosta. Enää ei ole niin kiire kuin aiemmin. Kiire tehdä ja saada asioita valmiiksi. Kyllä tässä ehtii ja jos ei ehdi, niin ehkäpä sen tekeminen ei ollut niin tarpeellista kuin luulin. 

Olen aloittanut pikkuhiljaa siirtymisen taas gluteenittomaan ruokavalioon. Viimeksi kokeilin sitä pari vuotta takaperin ja hyväähän se teki. Nyt kokeilen, jos se pitäisi ms-taudin oireita kurissa. Gluteeni saattaa aiheuttaa kroppaani tulehdustilan, jossa muut autoimmuunitaudit ärhentelee. Kaapissa odottaa jauhoja ja reseptejä. Onneksi kaupasta saa gluteenittomia tuotteita. Niillä mennään siihen saakka kun energiaa löytyy enemmän. Ja saatetaan vielä mennä senkin jälkeen. Joskus on aivan hyvä mennä sieltä, mistä aita on matalin. 





Tuoksulla terveemmäksi

maanantai 15. tammikuuta 2018
Eilen kirjoitin migreenista ja tuoksukynttiköistä. Itse olen tuoksujen himokuluttaja, joihin migreeni on tuonut rajoituksia. Tuoksukynttilöiden lisäksi löytyy muita ihania tuoksunlähteitä kotikäyttöön.

SUITSUKKEET

Viime kesänä meillä alkoi haiskahtamaan kuin hippiluolassa (taas rakkaan mieheni kuvaus). Löysin suitsuketikut. Ostamani suitsukkeet ovat pääasiassa käsintehtyjä ja 100% luonnollisista aineista tehtyjä tai muuten valmistettu "puhtaimmista" ainesosista. Päänsärkyä suitsukkeet eivät ole koskaan aiheuttaneet, mutta ovat niihin tottumattomille hajuaistelle aika järkytys aluksi. Patsulit pistetäänkin palamaan kun mies ei ole kotona. Batiikkivärjätyt pöksyt jalkaan ja otetaan rennosta.


ETEERISET ÖLJYT

Aloin tutustua eteerisiin öljyihin Englannissa asuessani ja käytin niitä paljon kotona tuoksulyhdyissä tai päänsärkyjen karkoituksiin. Laventeli on kestosuosikki ja sillä on useampikin migreeninalku saatu pysähtymään! Aromaterapia taitaa edelleen kuuluua uskomuslääkintämuotoihin, mutta oikeamminhan se on täydentävä hoitomuoto. Luonnosta tulee paljon hyvää ja terveyttä edistävää.  Aloin jossain vaiheessa perehtyä eteerisiin öljyihin paremmin, mutta sitten tuli jotain (kuten usein tulee) ja oppikirja jäi hyllyyn pölyyntymään. Eteeristen öljyjen käyttöön tuoksulyhdyissä myös tarvitaan hieman sitä "Glade"-kynttilää enemmän viitseliäisyyttä ja täytyy myöntää, että laiskuun on vienyt voiton viime vuosina ja öljyputelit ovat päässet vanhentumaan. Niistä kyllä saa vielä tuoksua lyhtyihin poltettavaksi, mutta kuinka terapeuttisia tuoksut ovat nykyään, on aivan toinen juttu. 


Jos joku on seurannut blogiani pidempää, on varmasti lukenut postauksia stressistä (esim. täältä ja täältä). Varsinkin siihen stressinhoitoon aion ottaa eteeriset öljyt kaveriksi. Sairasloman loppu häämöttää ja kohta ajankohtaiseksi tulee töihinpaluu. Koska en kotonakaan ole vienyt oppinut ottamaan lunkisti ja pitämään ne epäterveellisen stressin mittarit nollalukemissa, saattaa töihinpaluu nostaa stressipykäliä MS-taudille epäsuotuisiin lukemiin. Sanottakoon selvennykseksi, että stressi johtuu aika vähän töistä vaan enemmänkin siitä, mitä MINÄ otan asiat ja käsittelen ne pääkopassani. Tämän vuoksi seuraavien viikkojen iltojen iloksi olen kasannut muutamia aromaterapiaoppaita luettavakseni. Niiden normaalien tuoksukynttilöiden väliin täytyy alkaa taas säännöllisesti nuuskuttelemaan laventelia ja Ylang Ylangia (paitsi, että niistä tuoksuista taitaa olla myös Jenkkikynttilöillä tuoksuvahoja 😃)


Löytyykö lukijoissa eteeristen öljyjen käytön harrastelijoita tai ammattilaisia?

Migreeni ja tuoksut

sunnuntai 14. tammikuuta 2018
On tutkittu juttu, että tuoksut ja hajut herättävät tunteita ja muistoja muita aisteja paremmin. Tuulahdus Tommy Girl-hajuvettä ohikulkijalta kiidättää minut vuoden -99 Lontoon reissuun ja vastaleivottu pulla muistuttaa turvallisesta kodista. 

Oma hajuaistini on varsin terävä ja se on ehkä herkistynyt vieläkin enemmän migreenin pahetuessa vuosien varrella (täältä voit lukea migreenistä ja daith-lävistyksestä sen hoitona). Siitäkin huolimatta rrrrakastan kun kotiin leviään ihana tuoksu varsinkin kynttilöistä, tuoksuvahoista ja -öljyistä sekä suitsuketikuista. Tuoksujen kanssa täytyy jokseenkin olla varovainen, ettei ne laukaise päänsärkyä tai migreeniä. Juu-u, helpompaa olisi tietenkin vaihtaa tuoksuttomat kynttilät kotiin, mutta ei. Koska se tuoksu ja kaikki, mitä siihen liittyy.  Saatan hyvinkin mahdollisesti altistaa itseäni siihen pisteeseen, että en tulevina vuosina kestä mitään tuoksuja, mutta se on sitten. Nyt on nyt ja eletään sen mukaisesti. Jaaaa... mulla on viimeisen 7-8 vuoden aikana lähtenyt vähän lapasesta tuli+ tuoksu- yhdistelmien osto...pakkohan ne on käyttää. 

Valtaosasta ruokakaupoista saanee ostettua jonkinlaisia tuoksukynttilöitä. Edullisimpiin kuulunee Glade. Nämä taisivatkin olla ensimmäisiä, joita kotona alkoi koko ajan olla. Nyt Gladessa on turhan voimakas tuoksu. Kynttilän ei tarvitse kovin kauan palaa kun migreeni alkaa hiipimään ohimoille. Ehkä tässä pitänee paikkansa toteamus halvalla ei saa hyvää. Gladessa ei sinänsä mitään muuta vikaa ole. Purkit on kauniita ja kynttilät palaa mukavan pitkään. Tuoksu on vaan ..."overpowering"...ylivoimainen? 


Airwick kuuluu myös tavaratalojen normivalikoimaan ja on Gladea hieman hintavampi. Airwickeissä on ollut viime vuosina varsin ihastuttavia purkkeja. Tuoksu Airwickin kynttilöissä on aika mukavasti kohdallaan. Se on jotenkin tasaisempi eikä niin ylivoimaisesti ilmaan tunkeva. Alla oleva kynttilä lähti 50% alesta mukaan. Tuoksuna on päärynäpiirakka. Tiedän jo etukäteen, että tätä täytyy sammutella välillä, ettei tuoksu pääse liian voimakkaaksi. Saattaa olla tämän kanssa vähän touch & go, mutta täytyy testata. 


Ja edelleen tavaratalovalkoimassa pysytään. Bolsiusta löytynee joka kynttilähyllyltä. Bolsiuksen kynttilöissä ei ole tähän asti ollut migreenivaaraa, koska niiden tuoksu on melko mieto. Vaikka olen laittanu kolmekin tuoksutuikkua kerralla palamaan, niin kotiin leviää mukavan mieto tuoksu. Toisaalta hyvä ja toisaalta huono. Nämä ovat itselle sellaisia "hätävara" tuoksukynttilöitä, jos muuta en omasta kynttilävarastosta halua poltella. 


Sama juttu Havin tuoksukynttilöiden kanssa. Löysin viime vuonna alesta varsin ihanan kynttilätrion, joista jäljellä on enää tuo White Linen. Havin tuoksukynttilöissä tuoksua oli ihan kivasti. Ei liikaa, mutta ehkä myös omaan makuuni hieman liian vähän. Nämä on myös niitä omia "hätävara"kynttilöitä.


Partylite. Suomessa näemmä lausutaan niin kuin kirjoitetaan. Kynttiläharrastajat tai yleensä kotikutsuja pitävät/niissä käyvät tuskin ovat välttyneet Partylite- kutsuilta. Itse hullaannuin tuotteisiin pian Suomeen takaisin muutettuani. Englannissa tämä juttu oli mennyt aivan ohi  (tai ehkä kynttilät eivät olleet niin hölmön iso juttu elämässäni). Partyliten kynttilät ovat hintavia. Itse olen ostanut paljon tuotteita käytettyinä tai nettikirpputoreilta. Olen ostanut isoja satseja vanhoja Partylite tuoksunäytteitä, joita on alla olevassa kuvassa. Tuosta pikkupurkista kippaan näytevahan aromilyhtyyn, jossa se sulaa ja huoneeseen leviää ihana tuoksu. Valtaosa näistä on mieheni kommenttien mukaan "ällöttävän makeita". Ällöttävän makea, häh? Mikä se sellainen on. Valitettavasti migreenin suhteen aika monet Partyliten tuoksuista on nykyään turhan voimakkaita itselle. Jotkut tuoksuista saavat heti aikaan päänsäryn. Joidenkin tuoksujen kanssa pärjää hyvin. Ehkä juuri tämän vuoksi Partylite-innostus on alkanut mennä jokseenkin ällötykseksi, mutta kyllä näitäkin vielä käytetään. 


Yankee Candle... sain elämäni ensimmäiset Jenkki Kynttilät vast'ikää joululahjaksi. Olen aiemmin haikaillut kynttilöiden perään, mutta hinta on aina tuntunut itsestä liian korkealta. Tässä täytyy sanoa, että hinta ja laatu kohtaa ja nyt kynttilöitä kokeiltuani olen valmis itsekin niistä maksamaan vähän enemmän. Vaikka kynttilät eivät sinänsä pala muita merkkejä kauemmin, on niiden tuoksu hyvin siedettävä. Juuri sopivasti tuoksua, mutta ei liikaa. Tuoksu leviää tasaisesti, eikä se ole liian läpitunkeva. Itselle tulee mieleen sana "puhdas". Niiden tuoksu on jotenkin puhdas (vaikka tuoksuna ei olisikaan Puhdas Puuvilla). Tuoksuvahojen himokuluttajana Yankee Candeleissä juuri nuo tuoksuvahat kuluvat käytössäni kaikista eniten. Näistä siis lisää.


Valtaosa migreeniä sairastavista eivät kestä juuri mitään tuoksuja ja kuten itsekin alussa sanoin, olen itse selvästi tullut hajuherkemmäksi vuosien saatossa. Jos ja kun haluaa tuoksukynttilöistä nautiskella niin kannattaa satsata laatuun. 

Luulitko, että tämä oli tässä? Ehein, huomenna tulee jatkopostaus, jossa keskitytään enemmän luonnollisempiin ellei jopa parantaviin tuoksuihin.

Onko jokainen ihminen laulun arvoinen?

keskiviikko 10. tammikuuta 2018
Englanti oli kotopaikkani melkein 10 vuotta. Asuin kaikki nuo vuodet lounais-Englannissa, rannikkokaupungissa, lähellä Walesin rajaa sijaitsevassa Bristolissa. Niiden viiden vuoden aikana, jotka olen asunut takaisin Suomessa, Bristol on muuttunut. Ei kovin paljon, mutta muuttunut kuitenkin. Tutut paikat ovat sulkeneet ovensa, uusia liikkeitä auennut ja vanhan työpaikkani remontti näyttää olevan valmis. Suurin ero, mitä  huomasin katukuvassa, on kuitenkin varsin surullinen.

Shelter hyväntekeväisyysjärjestön mukaan Englannissa yksi kahdestasadasta ihmisestä on koditon tai asuu puutteellisissa olosuhteissa. Yksi kahdestasadasta! Bristolissa näky kaupungin keskustassa oli itselle sydäntäriipaisevaa. Olihan niitä kodittomia näkynyt aiemminkin katukuvassa, mutta nyt kauppojen vieressä, porttikongeissa, katosten suojissa oli valtava määrä pahvilaatikko/makuupussi/rinkka- yhdistelmiä. Selvästi jonkun yöpymispaikka ja omaisuus (siksi niistä ei olekaan kuvia). Kaikki kodittomista ei nuku taivasalla, mutta niiden määrä on selvästi omaankin silmään kasvanut. 


Viime vuoden lopussa BBC:lta tuli neliosainen sarja, juurikin Bristolista, huumeiden käytöstä ja niistä yksi jakso käsitteli myös kodittomuutta.  Sarja "Drugsland" löytyy youtubesta.  Suosittelen sen katsomista, vaikka Bristol ei olisikaan tuttu paikka. Toista kodittomuus/huumeidenkäyttö näkökulmaa käsittelevää sarjaa Girls living on the streets of Brighton, suosittelen myös lämpimästi. Vaikka moni taivasalla yönsä viettävä on huumeidenkäyttäjä, on huumeiden syyttäminen kodittomuudesta varmasti runsassäikeisempi noidankehä. Mikä seuraa mitä? 

Jokainen tekee valinnat elämässään ja vääristä valinnoista on jokaisen kannettava vastuu ainakin jossain määrin. Itse usein ajattelen (okei, saatan olla ylidramaattinen), että on puhdasta korkeamman suojelua, että itse en ole kauppaamassa itseäni Bristolissa huumerahaa vastaan. Käyttäydyin varsin itsetuhoisesti ja erittäin ajattelemattomasti sinä vuonna, jolloin muutin Bristoliin (se muutto itsessään oli parasta, mitä itselle tapahtui, mutta...)Jään helposti riippuvaiseksi asiaan kuin asiaan. Ei olisi tarvittu kuin joku toinen jannu, jonka olisin tavannut mieheni sijasta. Jannu, jolla huumeet olisi olleet elämässä (niin kuin hyvin, hyvin suurella osalla on Englannissa, ainakin viihdekäytössä )... no onneksi niin ei käynyt. Mutta, meistä aivan jokainen tekee virheitä elämässään. Toisilla vain on enemmän turvaverkkoa, selviytymiskeinoja ja mielenterveyttä selviytyä niistä. Toisilla ei. 


Meidän loma oli monelta osalta myös erinomaista opetustavaraa 8-vuotiaalle esikoiselle. Hän huomasi kadulla nukkuvat ihmiset ja siitä seurasi mielenkiintoinen keskustelu esikoisen kanssa. Keskustelimme asiasta ja mitkä ovat saattaneet olla syitä ihmisen kodittomuuteen. Keskustelua ei kuitenkaan voinut jättää siihen. Mitä ME MUUT voidaan asialle tehdä? Rahan antaminen suoraa kadulla kerjäävälle on kaksipiippuinen juttu, mutta eikö näin ole ihan minkä tahansa tuen kanssa - lapsilisät mukaan lukien? Ei kukaan taida valvoa, mihin ihmiset ne laittaa. Vaikka huumeidenkäyttäjä varmasti käyttää ohijulkijoiden antamaa rahaa huumeisiin, pitää hänen myös syödä. Ehkä ei ole meidän asia arpoakaan sitä? Esikoinen vei muutaman kolikon kodittomalle toivottaen hyvää joulua. Hänestä se oli keskustelun jälkeen hyvä teko.

Keskustelin esikoisen kanssa myös siitä, kuinka kadullakin asuva ihminen on ihminen - yhtä arvokas ja tärkeä kuin me. Jos nyt laulu haluaa luikauttaa, niin kyllä, jokainen on laulun arvoinen. Puhuin esikoisen kanssa myös siitä, kuinka me voimme olla kiitollisia siitä, että meillä on ruokaa pöydässä ja saamme käydä nukkumaan katto pään päällä omassa kodissa. Asioita, jotka eivät länsimaissa Suomi mukaan lukien, ole enää itsestäänselvyys. 


Mikä tämä kummallinen olotila on...?

maanantai 8. tammikuuta 2018
Tänään aamulla oli aika keskiviikon Tysabri-infuusion (nykyinen ms-lääkitykseni) verikokeiden ottoon. Mies ei tainnut kiinnittää kovin paljon huomiota lähtööni, koska vasta takaisin kotiin tultua kerroin kotimatkan taittuneen linja-autolla.
" Miten sinne sinne verikokeisiin sitten menit?" mies kysyi ihmeissään. 
" Kävelin."
" No ohhoh", mies sanoi yllättyneenä:" Sullahan näyttää menevän varsin hyvin."

Mies ei ole väärässä. Hyvin menee. Jalat kantaa ja fatiikki (uupumus) ei juurikaan vaivaa. Tämä on aika kummallinen olotila. Koen nyt jokseenkin vaikeaksi tavallisen väsymyksen ja fatiikin erottamisen. Ei ole mikään ihme, että iltapäivällä alkaa tehdä mieli ottaa pienet nokkaunet, kun koko päivän on tehnyt jotain ja kilometrejä alkaa olla kävelymittarissa jo melko monta. Viime vuosi kesäkuusta lähtien kun meni siinä kamalassa uupumuksessa, että siihen jokseenkin ehti jo tottua. Tähän väsymykseen onneksi auttaa yöunet ja virta meikäläisen akussa on ladattu. 


Silti pitää edelleen opetella ottamaan hiljoksiin. Stressikiireen kyytin ei saa lähteä. Olin lähdössä koiran kanssa iltapäivälenkille. 
" Ethän sä nyt vaan liikaa taas tee", mies kyseli. En tee. Ehkä. Toivottavasti en. Ei vain malttaisi ottaa rauhallisesti. On niin järjettömän ihanaa kun jaksaa ja pystyy. Tosiasia on, että MS-tauti ei ole minnekään lähtenyt. Pahenemisvaiheet on saatu jarruksiin, mutta kyllähän tauti muistuttelee itsestään eri variaationa jokainen päivä. Aamulla täytyy kävellä useampi minuutti, ennen kuin jalkojen kankeus helpottaa. Illalla varpaissa ja käsissä nipistelee hermokivut. Niihin täytyy vaan tottua ja niitä täytyy hoitaa. 

Tänään kolmen kävelyreissun lisäksi olen tehnyt kanakeittoa, koonnut palapelejä kuopuksen kanssa ja saanut laskuteltua viimeisetkin reissupyykit vaatekaappeihin ( pyykkiä oli monta monituista koneellista). Nyt on aika nostaa jalat sohvalle kaakaokupin ja kirjan kanssa. Ja kynttilöitä poltellaan...läpi vuoden.